Match show, kävijän kynästä

Heti alkuun myönnettäköön, että en ole ollut erityisen näyttelyihminen ja se tästä tekeekin astetta mielenkiintoisemman kirjoittaa. Seuran mätsärit olivat tiedossa hyvissä ajoin ja näin ulkopuolelta katsottuna huomio kiinnittyi varsin mainioihin palkintoihin. Ei sillä, että ne olivat syy lähteä, mutta ottaen huomioon, että kyseessä oli "ei niin vakava" tapahtuma, niin olin positiivisesti yllättynyt.

Mikä sitten sai tällaisen näyttelyjä ja ihmisjoukkojakin vähän vierastavan juntturan liikkeelle? Ihan yksinkertaisesti "jotain ihan muuta"-kokemus itselle ja toinen laatuaan itse esiintyjälle. Hyvä tovi ennen tuli katseltua säätiedotteita, kun ulkotapahtuma oli kyseessä ja onneksi perjantai-iltana näytti, että taivas tippuu niskaan yön aikana, ei enää mätsärien alettua ja näin onneksi olikin.

Aamu siis valkeni kohtalaisen harmaana ja vetisenä, mutta toivoa oli luvassa. Jämikeskuksella oli viimeiset valmistelut päällä ja porukkaa jo melko paljon paikalla. Ainoa natinan aihe itselleni oli se mihin ei voinut vaikuttaa, eli jumalaton tuuli, mutta toisaalta Jämillä tuulee kyllä aina, että sikäli ei päässyt yllättämään. Olin ilmoittautunut ennakkoon, joten paikanpäälle jäi ainoastaan rokotuskorttien tarkistus ja numeroiden nouto. Omasta mielestäni prosessi meni varsin jouhevasti, vaikka vähän jonoa muodostuikin, mutta onneksi ei ollut mihinkään kiire. Lisäksi paikalla oli kohtalaisen paljon tuttuja, joita moikkailla, kun ei oltu nähty sitten viime talven, niin odottelu meni vauhdilla.

Tähän mennessä en ollut erityisesti ehtinyt jännäämään, mutta jossain vaiheessa tuli mietittyä, että "mites täällä mennään". Kuulutukset kertoivat selkeästi alkavat kehät ja eksyneitä odoteltiin, joka kertoi itselleni tapahtuman luonteesta ja siitä, että oppimassahan täällä koko pitkälti ollaan. Oli jälleen kiva huomata myös, että apua sai, kun pyysi. Itsellänihän unohtui hakaneulat ja kuten alussa sanoin, niin olin muutenkin totaalisen pihalla tällaisen tapahtuman muotoseikoista, en ole enää. Oma kehä lähestyi ja koirasta huomasi selkeästi jännityksen, joten todettiin yhdessä tuumin, että josko mennään ihan hurvittelemaan vain, eikä jännätä turhia.

Hommahan meni juuri niin hyvin kuin odottaa sopii kahdelta totaalisen tanssitaidottomalta. Jaloille tallottiin vuoron perää ja ei ollut ihan selvänä, että toivottiinko tangoa vai foxia, joten mentiin sitten huskya. Kivaa oli ja koirasta huomasi, että se jännäyskin alkoi hävitä. Kuten sympaattisessa arvostelussammekin todettiin, niin "suuntavaisto hukassa, mutta kivaa oli". En vaan vieläkään tiedä kumpaa tässä tarkoitettiin, vai molempia. Kysyin myös jälkeenpäin palautetta ihan suu-sanallisesti ja sellaisen sain, mikä oli hienoa.

Lopulta päivä oli pulkassa ja olo varsin iloinen, joskin vähän väsynyt. En ollut aiemmin ajatellut kovinkaan paljon näyttelyjä tai mätsäreitä esittäjän näkökulmasta, koska ei ollut moisesta kokemusta. Täytyy todeta, että oli hurjan kivaa touhuta koiran kanssa tapahtumassa, jossa ihan oikeasti saa luvan kanssa mokailla, hölmöillä ja kysellä. Ei minusta varmasti mitään näyttelyihmistä edelleenkään tule, mutta vastaaviin matalankynnyksen tapahtumiin lähden kyllä mielelläni jatkossakin. Kiitokset sinulle, joka potkit vähän hanurille, että sain itseni liikkeelle ja kiitokset L-SVU:n mätsäriporukalle, että jaksoitte järjestää kivan ja leppoisan hyvänmielen tapahtuman!

Kuvagalleria